Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
13.02.2009 - 17:48

Tiistain treeneissä suunnittelin Oulun kakkosrataan perustuvan treenin, mikä sitten suoritettiin molemminpäin. Puomi suoritettiin useita kertoja kontaktin olivat ihan ok kuten muillakin kontakti esteillä. Toisella radalla oli oiken kunnon juoksu osuus mikä onnistui heti suorilta joten en jankannut sen enempää. Radalla yksi huono puominalastulokontakti minkä jälkeen olin lopettaa koko radan mut yleisön painostuksesta jatkoin loppuun.

Torstain treeninä oli taas kontakteja missä vain yksi keinun kontakti epäonnistui. Keinun jälkeinen hyppyjen välistäveto tuotti ongelmia runsaasti pitää treenata lisää. Myöskin hypyn kiertämistä itsestä poispäin on syytä treenata oli vaikeuksia runsaasti.

09.02.2009 - 13:09

Tämän vuoden kisat on sitten avattu ja homma on ollut taas melkoista lottoa. Kemin kisoissa 6 starttia ja 6 hylkyä. Virheitä on tehnyt niin ohjaaja kuin koirakin. Tuli vaan taas todettua että tuollaiset turnausmaiset pitkät päivät ei meille passaa vaan suorituksen vain heikkenivät kun koira ja ohjaaja väsyvät. Rutiini puuttuu.

Oulun kisat 7.2. Ensimmäisessä startissa rima tippui kun vein koirana väärällä kädellä hypyn ohi ja sitten pakkovalsilla kääntöhypylle vasempaan. Rata jatkui loistavaksi loppusuoralle asti jolloin koira luki radan jatkon pussin jälkeen toisin kuin ohjaajansa ja yhteentörmäys oli väistämätönNolostunut. Tuli tehtyä kuperkeikka minkä jälkeen jatkoin maaliin, 10 vp 8. sija.

Toinen startti alkoi mennä jo ennen starttia poskelleen. Jätin koiran maahan normaaliin tapaan kehänauhan ulkopuolelle ja menin itse lähtöpaikalle. Kutsuessani koiran sivulle koira hyppäsi noin metrin korkuisen kehänauhan yli tullessaan luokseni. Tästä huolimatta suoritimme puolet radasta puhtaasti kunnes Bessi väisti puomin alastulossa minua ja hyppäsi sivuun minkä jälkeen ohjaus levisi tuloksena hylky. Suorasta putkesta piti kääntyä pituudelle mikä meni pitkäksi ja koira hyppäsi pituuden sivuttain. Ajattelin pysäyttää koiran a:n alastulolle mut en onnistunut siinäkään joten ei onnistumisia tällä radallakaan.

20.01.2009 - 22:35

Otettiin kemin kisojen alla kenraali harkaksi MM rata maksien yksilö agilityrata. Ensimmäinen ongelma oli A:lta hypylle 5 missä ensin ajauduin liian lähelle A estettä, jolloin koira ajautui ohi väärälle puolelle.Kun  olin tarpeeksi kaukana homma onnistui paremmin.Seuraava ongelma oli putki 12 missä sain puolivalssilla hyvin koiran mukaan mutta käännyin takaisin liian hätäisesti joilloin Bessi käänttyi väärään putkenpäähän. Hypyn 15 jälkeen huono haltuunotto jolloin mentiin puomista ohi. Putkeen 18 vienti  onnistui parhaiten valsaamalla pituuden jälkeen.

13.01.2009 - 22:16

Treenasimme rataa missä oli A:n jälkeen u putki seinän vieressä sekä kepit heti lähettyvillä. Tuntui kuin B ei olisi hahmottanut putkea seinän vieressä vaan ajautui hakemaan keppejä. Toisella kerralla jouduin työntämään putkeen jolloin onnistui.Käänteisenä otettaessa sama rata niin kepeiltä piti mennä kauimpaan putken päähän mikä ei onnistunut vetämällä vaan piti työntää menemällä keppien nja putken väliin. Lisäksi otin vinohyppyä takanaleikkaamalla mikä ei meinannut onnistua millään siinä paljon tekemistä.

10.01.2009 - 21:27


Treeni 1-2-3-putkeen-4 putkenpuolelta-5-A-Puomi-kepit-4-putki-1 väärinpäin.
Alkua kokeilin useammalla tavalla mutta toimivimmat on vastaan otto 2 hypyn takaa jolloin tulee pitkä mutka ennen 3 hyppyä ja vauhti pysähtyy, mutta putken jälkeinen tilanne helpottuu. Toinen toimiva tapa on ottaa koira väärällä kädellä haltuun 1 hypynjälkeen pyöristäen ja kääntäen poispäin käännöllä hypylle 3 näin alku menee sujuvammin mutta putken jälkeinen tilanne on epävarmempi koska joutuu ohjaamaan koiraa kauempaa. keppien jälkeen sylkkäri toimi hyvin käännettäessä putkelle.

Kirjoittaja

Bc Bessin treenipäiväkirja.

Bessi

Kutsumanimi : Bessi

Virallinen nimi : Durante Perfectus

Rotu : Bordercollie

Sukupuoli: Narttu

Väri Tricolour

Syntymäaika: 15.11.2004

Kyynärät 0/0

Lonkat B/C

Isä: Fin Tva Fuglsang's Absolute Art " Scot"

Emä: Kans Ava, Fin Ava, S Ava Cabaroo Ravin Reel "Pilli"

Saavutukset
Vuoden agility-tulokas 2006 Yliks